|
|

Hae sivustolta:
|
|
|
|
|
CTK Tekniikka Oy
CTK Tekniikka Oy:n perustamiskokous pidettiin joulukuussa 2007, ja toiminta alkoi 1. helmikuuta 2008. Jo syntyessään yhtiö oli yksi Suomen johtavia yrityksiä alallaan. Osakkaiden asiantuntemus sekä kokemus alan yritystoiminnasta ovat luoneet kilpailukykyisen vedenkäsittelyjärjestelmien kokonaistoimittajan.
|
|
 |
|
Kim Sundberg
Kim on toiminut erilaisissa johtotehtävissä noin 10 vuoden ajan. Hän on toiminut Fluorotechin varatoimitusjohtajana usean vuoden ajan vastaten mm. sertifioidun ISO 9001 laatujärjestelmän ylläpidosta, putkistojen ostoista ja myynnistä uimahallien vedenkäsittelyurakoitsijoille. Fluorotechistä Kim siirtyi Atolli Oy:n toimitusjohtajaksi, missä hän oli mukana useissa isoissa uimahallien vedenkäsittelyurakoissa. Kimin vahvojen päämieskontaktien ansiosta CTK Tekniikalla on käytössään alan johtavien toimittajien tuotteet. CTK Tekniikassa Kim vastaa tarjouslaskennasta, logistiikasta, hallinnosta ja ostoista. CTK Tekniikan lisäksi Kim toimii hallituksen jäsenenä mm. Oy Fluorotech Ltd:ssä, MH-Muovitekniikka Oy:ssä ja Atolli Oy:ssä.
Teollisuus ja Kiinteistöt Sundberg Oy (TKS)
Christian Sundberg on toisen polven muoviyrittäjä, TKS:n pääomistaja. TKS on osakkaana useassa muovialan yrityksessä, ja Christian osallistuu aktiivisesti osakkuusyritysten kehittämiseen ja hallitustyöskentelyyn sekä myynnin ja markkinoinnin operatiiviseen johtoon.
Christian Sundberg toimii aktiivisesti muoviteollisuuden yhdistystoiminnassa: EPDA:ssa (Eurooppa) ja IAPD:ssä (Pohjois- ja Etelä-Amerikka).
Partnerit ovat IPP:n vahvuus
Industrial Plastic Partners on uudenlainen muovialan yritysten yhteenliittymä. Yhteenliittymässä muovialan eri osa-alueille erikoistuneet yritykset tekevät myynti- ja markkinointiyhteistyötä. Partnerit ovat alallaan tunnettuja, tiukkojen laatukriteerien perusteella valittuja tekijöitä. Yhteistyö antaa taloudellisen, teknisen ja innovatiivisen kilpailuedun Industrial Plastic Partnersiin kuuluville yrityksille. Hyötyjä on luonnollisesti IPP:n palveluja ja tuotteita käyttävä asiakas.
Lisätietoa: www.industrialpp.fi
|
|
©2012 IPP - Industrial Plastic Partners - (tekninen toteutus www.tulilla.fi)
|
|