Allaskemikaalien käyttöohjeet

Kun kemikaaleja käytetään ohjeiden mukaan, varmistetaan puhtaat, turvalliset ja miellyttävät olosuhteet uintiharrastukselle.

Suurin osa uima-altaaseen tulevasta liasta ja ns. mekaanisesta epäpuhtaudesta jää suodattimeen tai voidaan poistaa pohjaimurilla. Kuitenkin ainoastaan oikealla allaskemikaalien käytöllä voidaan estää ja/tai tuhota bakteerien, kehon epäpuhtauksien ja levän aiheuttamat haitat.

Periaatteessa kaikkia uima-altaita tulee hoitaa samalla tavalla. Tarvittavat kemikaalien määrät riippuvat kuitenkin useista eri seikoista. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että allasveden desinfiointiin käytettäviä aineita kuluu sitä enemmän mitä lämpimämpi vesi on ja mitä useampi henkilö allasta käyttää. Altaan täyttöveden laatu vaikuttaa myös merkittävästi kemikaalien tarpeeseen.

Ulkouima-altaissa kemikaalien määrään lisäksi vaikuttavia tekijöitä ovat sateen määrä ja ympäristön kasvillisuus. Uima-allasveden laatua pitää tarkkailla säännöllisesti testimittarilla. Näin varmistetaan miellyttävät ja terveelliset olosuhteet uima-altaan käyttäjille.

Kloorin käyttö allasveden desinfiointiaineena

Kloori on tavanomaisin uima-allasveden desinfiointiin käytetty kemikaali. Veden vapaan klooripitoisuuden tulee olla 0,4 - 1,2 g/m³ välillä ja varsinkin kotialtaissa riittää noin 0,5 g/m³ pitoisuus. Aika-ajoin tulee kaikissa altaissa suorittaa ns. shokkiklooraus, jolloin allasveden klooripitoisuus nostetaan 4 g/m³ tasolle. Näin varmistetaan, että nekin bakteerit, jotka ovat pystyneet kasvattamaan sietokyvyn kloorille, häviävät.

Atollin allaskemikaalit (pdf-tiedosto)

©2012 IPP - Industrial Plastic Partners - (tekninen toteutus www.tulilla.fi)